JOKIKADUN TYÖTILAT |
Taiteilijatilat säilyisivät, suunnitelmissa myös asuntoja Turun Sanomat 14.12.2006 / Turun Jokikadun vanha teollisuuskiinteistö on menossa yhteisesti rakennusliike NCC Rakennus Oy:lle ja YH Länsi-Suomelle, jotka kaavailevat kiinteistöön taiteilijatilojen ohella muun muassa toimistotiloja ja ravintolaa. Lisäksi tontille nousisi uudisrakennuksia, joihin tulisi senioriasuntoja. Kauppahinnaksi yhtiöt tarjoavat aikataulusta riippuen 4,5-4,9 miljoonaa euroa. Taiteilijatiloihin 10-15 euron neliövuokra Kiinteistölautakunta päätti keskiviikkona jatkaa neuvotteluja Jokikatu 2-6:n eli nykyisin Helsinginkatu 15:n teollisuuskiinteistöstä NCC Rakennus Oy:n ja YH Länsi-Suomi Oy:n kanssa. Kiinteistöstä saatuja tarjouksia arvioinut kiinteistölaitoksen, tilalaitoksen ja asemakaavatoimiston työryhmä piti näiden yhtiöiden yhteistä tarjousta parhaana kokonaisuutena. Päätökseen vaikutti myös kauppahinta, joka oli korkein tarjotuista. Myös Hartela Oy oli neuvotteluissa mukana varsin pitkään. Sen tarjous oli kaavaluonnoksen mukaisella rakennusoikeudella 3,6 miljoonaa euroa. Lisäksi SRV Lounais-Suomi Oy:n ja Tuloskiinteistöt Oy:n tarjoukset olivat tarjouspyynnön mukaisia. Tarkoitus on, että tontin tuleva rakennusoikeus, käyttötarkoitus, vanhojen rakennusten säilyttäminen ja muut tontin käyttöön liittyvät seikat ratkaistaan asemakaavaprosessin aikana. NCC:n ja YH:n suunnitelmassa teollisuuskiinteistön vanhan osan ensimmäiseen kerrokseen tulisi noin 1 350 neliötä noin 50 taiteilijan työtiloiksi. Saneerattujen tilojen vuokrataso olisi arviolta 10-15 euroa neliöltä. Vaihtoehtoisesti taiteilijat voisivat saada 2 000 neliötä Akselintie 11:stä, Leafin tiloista Kärsämäestä tai Rettigin tupakkatehtaan tilat. Tarjottuun kauppahintaan ei vaikuta se, mihin taiteilijat lopulta sijoittuvat. Vanhan osan toiseen, kolmanteen ja neljänteen kerrokseen tulisi toimistotiloja ja ravintola. Toimistotiloihin majoittuisivat NCC ja Optiplan. NCC ja YH edellyttävät, että asemakaavaluonnoksessa suojeltaviksi ehdotetut koillispäädyn kaksikerroksinen rakennus ja ratasvarasto puretaan. Omistusasuntoja senioreille Tontin uudisrakennuksiin, jotka suunnitelmassa on sijoitettu Aurajoen rantaan ja tontin pohjoissivulle, tulisi omistusasunnoiksi tarkoitettuja senioriasuntoja sekä palvelutiloja. Suunnitelma ei sulje pois myöskään asumisoikeus- tai vuokra-asuntoja: tarjouksen mukaan kaikki on kiinni markkinatilanteesta. Miljöötä on tarkoitus pehmentää Helsingintien melulta puurivistöillä ja pensasvyöhykkeellä. Suunnitelmassa on myös kevyen liikenteen väylä. Työryhmän mielestä rakennusyhtiöiden tarjoama ratkaisu ei kuitenkaan suojaa asuntojen pihoja riittävästi liikenteen melulta ja saasteilta. Työryhmän mielestä mahdollisessa jatkosuunnitelmassa onkin kiinnitettävä enemmän huomiota muun muassa asuntojen avautumissuuntiin ja näkymiin, pihojen suojaisuuteen ja kevyen liikenteen väylään Helsingintien liittymästä Tuomaansillalle. Uudisrakennukset on tarkoitus toteuttaa vaiheittain neljän vuoden aikana. Kauppahinta voidaan maksaa joko rakennusaikataulun mukaisesti, jolloin hinta olisi 4,9 miljoonaa euroa. Mikäli kauppahinta maksetaan kerralla asemankaavan vahvistuttua ja tontin tultua rakennuskelpoiseksi, hinta on 4,5 miljoonaa euroa. NCC:n ja YH:n suunnitelma edellyttää maanalaisten johtojen siirtämistä. Tästä koituu kustannuksia arviolta 240 000 euroa, jonka tarjoajat katsovat myyjän eli kaupungin kustannuksiksi. ------------------------------ Turun kaupunki pyytää tarjouksia tontin I-34-5 (853-1-34-5), osoite Helsinginkatu 15, ja tontilla sijaitsevien rakennusten ostamisesta. Tontin pinta-ala on 11 641 m2. Tontilla on useassa vaiheessa rakennettuja teollisuusrakennuksia, jotka ovat teknisesti ja rakenteellisesti huonossa kunnossa. Rakennusten bruttoala on 8467 kem2. Rakennukset vaativat täydellistä peruskorjausta. Kohdetta koskeva uusi asemakaavaluonnos on hyväksytty kaupunginhallituksessa 14.11.2005 § 859. Kaavaluonnoksen mukaan tontin vanha rakennuskanta on osittain suojeltu ja tontille saa rakentaa liike- ja toimistotilaa sekä ympäristövaikutuksiltaan vastaavaa tuotantotilaa sekä taide- ja käsityöpajoja. Pääkäyttötarkoitukseen liittyen voidaan alueelle rakentaa asuntoja ja majoitustiloja enintään 60 prosenttia rakennusoikeudesta. Asemakaavaluonnoksen mukainen tontin rakennusoikeus on 18110 kem2. Tontin ostamisesta kiinnostuneita tahoja pyydetään esittämään tarjouksensa kohteen ostamisesta 25.8.2006 mennessä. Tarjoajan tulee esittää suunnitelmansa kohteeseen sijoitettavista toiminnoista, hankkeen kaupunkikuvallisista vaikutuksista ja toteuttamisaikataulusta. Lisäksi tarjouksessa tulee esittää suunnitelmaan perustuva hintatarjous. Tarjouksessa huomioitavat seikat ja suunnitelmien esitystapa ilmenevät tarjouspyyntöasiakirjasta. Kaupunki valitsee tarjousten pohjalta tahon tai tahot, joiden kanssa kaupunki jatkaa neuvotteluja kohteen luovuttamisesta. Kohde luovutetaan neuvottelujen perusteella parhaan suunnitelman ja hintatarjouksen esittäjälle. Kaavaehdotuksen valmistelua jatketaan kiinteistön luovuttamisen jälkeen vuorovaikutteisesti yhteistyössä kiinteistön omistajan kanssa. Tarjouspyyntöasiakirja ja tarjouksen tekemistä varten on käytössä oleva materiaali on ladattavissa Turun kaupungin kiinteistölaitoksen www-sivuilta osoitteesta http://www.turku.fi/kiinteistolaitos/helsinginkatu Tässä osoitteessa myös kuvia kohteesta! Tarjoukset tulee jättää viimeistään 25.8.2006 klo 15.00 mennessä. Lisätietoja antavat tilalaitokselta Niko Aaltonen, p. (02) 262 4345 ja kiinteistölaitokselta Anna-Kaisa Kauppinen, p. (02) 262 4665. |
Taidegraafikot muuttavat Linnankiinteistöön, kuvanveistäjät pohtivat Pääskyvuorta Jokikadun taiteilijayhteisö hajoamassa ympäri Turkua Turun Sanomat 15.12.2006 Taiteilijat ovat jättämässä Jokikadun kiinteistön. Kuvataiteilijoiden, taidegraafikoiden ja kuvanveistäjien järjestöt ovat päätymässä omiin ratkaisuihinsa työtilojen löytämiseksi. Näyttää siltä, että Jokikadun taiteilijayhteisö hajoaa ympäri kaupunkia. Turun kiinteistölautakunta neuvottelee Jokikadun myymisestä rakennusliike NCC Rakennus Oy:lle ja YH Länsi-Suomelle. Taiteilijoille tarjotaan käyttöön 1 350 neliön tiloja noin 10-15 euron neliöhintaan. - Hinta on on karkea arvio, sillä meillä ei ollut tarkkaa tietoa taiteilijoiden laatuvaatimuksista. Tähän hintaan on kuviteltu kevyt saneeraus, NCC Rakennus Oy:n rakennuspäällikkö Jukka Aaltonen sanoo. Taiteilijayhdistykset ovat kuitenkin etsineet nykyisiä vuokria vastaavia, keskimäärin neljän euron neliöhintaisia tiloja. - En ota kantaa siihen, mikä on yleinen taiteilijoiden tilojen hinta. On valitettavaa, jos niissä on niin iso ero. Mutta meidän kannaltamme alempi hinta on täysi mahdottomuus, sillä se tarkoittaisi, että kiinteistön muut käyttäjät tukisivat taiteilijoita. Jokikadulle kaavaillaan toimistotiloja ja ravintolaa sekä uudisrakennuksia, joihin tulisi senioritaloja. Rakennusliikkeen taiteilijoille ehdottamia, muiden omistamia noin 2 000 neliön vaihtoehtoja ovat varastokäytössä oleva Akselintie 11 Iso-Heikkilässä, Rettigin tupakkatehtaan tilat sataman lähellä tai Leafin tilat Kärsämäessä. - Ne saattaisivat olla edullisempia, ehkä 10 euron paikkeilla, sillä ne ovat kaikki valmiita vanhoja tiloja. Riippuu tietenkin siitä, ovatko ne kelvollisia sellaisenaan, vai pitääkö niitä remontoida, Aaltonen kuvailee. Taidegraafikot Linnankiinteistöön Turun taidegraafikot olivat ennen tietoa rakennusliikkeen vaihtoehtoisista tiloista päätyneet muuttamaan Linnankiinteistöön, jonka toisesta kerroksesta vapautuu vuodenvaihteessa reilun 150 neliön tilat. Turun Sataman hallinnoimassa entisessä kalatehtaassa on jo vuokralla paljon taiteilijoita, ja vuokrat ovat edullisia, mutta kiinteistön tulevaisuus on epävarma. - Kiinteistön hyvä puoli on, että pystymme hakemaan tilaan vuokratukea, jota kaupunki tarjoaa tiloistaan kaikille yleishyödyllisille yhdistyksille, puheenjohtaja Juha Joro kertoo. Vuokratuen menetyksen takia muutto yksityisen omistamaan kiinteistöön olisikin todennäköisesti liian kallis vaihtoehto. Jokikadulla vuokralainen voi irtisanoa sopimuksen parissa kuukaudessa, joten taidegraafikot muuttanevat Jokikadulta helmikuun loppuun mennessä. Tilalaitoksen tarjoama Pääskyvuoren kasarmirakennus ei taidegraafikoille soveltunut. - Meidän toimintoihimme nähden Pääskyvuori oli todella syrjässä. Meillä on paljon kurssitoimintaa, joka liittyy olennaisesti varainhankintaan. Meidän työskentelymme siellä on jokapäiväistä, ei esimerkiksi valuuaikoihin sidottua kuten kuvanveistäjillä. Pääskyvuori sopii valimolle Kuvanveistäjät ja osa kuvataiteilijoista jatkaa neuvotteluja Pääskyvuoresta tilalaitoksen kanssa ensi viikolla. - Periaatteessa olemme kiinnostuneita Pääskyvuoresta. Sen parin sadan neliön ruokalatilat olisivat valimotoimintaan sopivat, Jöötti ry:n puheenjohtaja Maarit Nissilä kertoo. Neuvoteltavaa riittää vielä viiden euron neliöhinnassa ja siinä, kuinka pitkä vuokrasopimus voidaan tehdä. Arten toiminnanjohtaja Sanna Syvänen kertoo, että Titanikin kannatusyhdistys ja muutamat yksittäiset taiteilijat ovat kiinnostuneita neuvottelemaan Pääskyvuoren kasarmirakennuksen työtiloista. Kasarmissa on kuitenkin vain viisitoista työhuonetta, joten kaikki taiteilijat eivät niihin mahdu. - Tilalaitos esitti, että taiteilijayhdistykset vuokraisivat rakennusta koko kerros per yhdistys, mutta se on yhdistykselle liian riskialtista. Yritämme neuvotella siitä, että yksittäiset taiteilijat voisivat vuokrata tiloja erikseen, Syvänen sanoo. Rakennuksessa on leveät käytävät, jotka nostavat kerroshintaa paljon todellisten työtilojen neliöitä suuremmaksi. Osa kuvataiteilijoista pohtii vielä muita vaihtoehtoja. Tarjolla on myös yllätyskortti. - Eräs yksityinen taloyhtiö otti meihin yhteyttä, kun he etsivät vuokralaisia vapautuviin tiloihin, mutta emme ole vielä käyneet katsomassa tiloja, kuvataiteilija Minna Maija Lappalainen kertoo. - Jos saisimme tällaisen noin 500 neliön tilan keskustasta, voisimme toteuttaa siihen Jokikadulle kaavailtua "Spiritiä" pienemmän taiteilijayhteisön, johon tulisi työhuoneiden lisäksi myös yhteisiä tiloja. Julkaistu 15.12.2006 Kaupunginhallitus on tekemässä päätöksiä turkulaisten kuvataiteilijoiden tulevaisuudesta. Jokikadun kohtalo on vain yksi osa isommasta meitä kaikkia koskevasta kokonaisuudesta. Suomessa on noin kolmetuhatta kuvataiteilijaa, joista viidennekseltä puuttuu asianmukainen työtila. Kuvataiteilijoiden työtiloja ja tilatarpeita pohtinut selvitysmies Esko Vesikansa ehdottaa tehostettua työtilojen lisäämisohjelmaa vuosina 2004–2008. Tavoitteena on tyydyttää kiireisin kuvataiteilijoiden työhuonekysyntä ja saada taiteilijoiden, kuntien ja valtion yhteisvoimin aikaan kolmesataa pysyvää työhuonetta. Suurin osa työhuoneista tulisi rakentaa tai peruskorjata pääkaupunkiseudulle tai muualle Etelä-Suomeen. Opetusministeriön tulisi suunnata lisäämisohjelmaan tänä vuonna 200 000 euroa ja vuosina 2005–2008 vuosittain 400 000 euroa. Lisäksi ministeriön tulisi jatkaa alueellista merkitystä omaavien tilahankkeiden tukemista ja olemassa olevien ateljeeasuin- ja taiteilijatalojen peruskorjauksia noin 100 000 eurolla vuodessa. Ohjelman toteutuminen edellyttää, että kuntien vuosittainen tuki olisi samaa suuruusluokkaa. |