< 2001 <

Soile Jääskeläinen SOILE JÄÄSKELÄINEN
TITANIKISSA 20. 7. - 12. 8. 2001



Näyttelyni sisältää öljymaalauksia muotoon leikatulle alumiinipohjalle. Olen toteuttanut mittakaavallisia muotoon leikattuja teoksia vuodesta 1996 lähtien ja mittasuhteilla leikittely kiinnostaa minua edelleen.

Olen lähtenyt erkaantumaan kohteen realististen muotojen kuvaamisesta sekä maalauksellisesti että muodon suhteen.
Hajotan aiheen ja kokoan sen kuvapinnalle uudestaan. Muodostan värin, muotojen ja metallielementin avulla uusia kokonaisuuksia.

Soile Jääskeläinen
Vertauskuvieni välineenä olen käyttänyt luonnollisessa koossa pientä, "näkymätöntä" esineistöä, esimerkiksi sähköpistokkeita ja lavuaarinreikiä, joihin kiinnittää huomiota vasta kun asiat eivät toimi, sekä erilaisia hyönteisiä, jotka tulevat näkyviksi vasta häiritessään ihmistä. Sisällöllisesti työskentelyni teemoina vilahtelevat tällä hetkellä absurdiuden lisäksi vapauden ja vankeuden käsitteet.

Soile Jääskeläinen

          <<<