MIKA KARHU, hiilipiirustuksia:
Läntisessä kulttuurissa mielellä on aina hallittu "heikkoa lihaa". Lihaa on pitänyt kontrolloida - sen tuntemuksia ja haluja. Nyt lihaa hallitaan muokkaamisen idealla. Sen olemus on objektivoitu biomassaksi ja tehokkuuden hyötyvälineeksi. Kehoa muokataan, "veistetään" kuntosaleilla ja laboratorioissa.
Hiilipiirustuksissani tutun tuntuinen muoto muuttuu oudoksi ja vieraaksi. Muoto kokee olemisen stressiä. Tämän voi tulkita paljastumisena, jossa mielenvalta menettää kaikkivoipaisuutensa ja liha kokemuksellisuudessaan pakottaa kohtaamaan rajat. Lihalla on selkeä oma toimintaympäristönsä; se kokee ja mahdollistaa kokemuksellaan mielen. Tässä tapahtumisessa ihminen on oman rajallisuutensa äärellä. Liha ei kehity, eikä se voi koskaan vastata kehitysutopian vaatimuksiin jatkuvasta itsensä maksimoimisesta.
Mika Karhu: Nimetön.
MAIJA HELASVUO, puuveistoksia:
Teoksissani olen pyrkinyt käsittelemään rajallisuuden kokemusta. Rajallisuuden kokemus paljastuu veistoksieni materiaalin kautta rankamaisena olemuksena ja muotona.
Rajallisuus on koettavissa tehokkuuden vastakohtana. Juuri rajallisuuden kokemisessa voi havaita ne arkeamme säätelevät ulottuvuudet, jotka tehokkuus pyrkii häivyttämään. Siksi tarvitsemme päivittäiseen elämäämme peilejä yhteisöstä, jonka vaikutuksesta kokemuksellinen olemuksellisuutemme voi toteutua yksilönä. Tätä vuorovaikutuksen suhdetta pyritään hallitsemaan mielestäni riippumattomuuden illuusiolla. Riippumattomuuden kautta heijastetaan tehokkuuden mahdollisuuksia korostavia arvoja. Vastuullisuus on korvautunut yksilön menestystarinana, vailla maailmaan asettumista lihallisuuden ehdoilla.
Muotokieleni katson nivoutuvan puuveiston traditioon.