::: <<< näyttelyt 2010


Armi Laukia: Noah's Park – Noakin Parkki
2.–25.7.2010

Avajaiset torstaina 1.7. klo 18 - 20

Kaikki puutarhurit tietävät, että kasvit eivät aina kasva siellä missä niiden pitäisi tai sitten ne alkavat
rehottaa paikassa missä ei pitäisi! Kasveilla on oma tahto.

Jos laitamme pihaamme multapurkin, alkaa siihen vähitellen ilmestyä kasveja.
Noakin Parkissa on satunnainen valikoima kasveja ja pieniin purkkeihin luonnonvalinnan voimasta
ahtautuneita kasviyhdyskuntia. Tällaisissa miniatyyrimaisemissa voimme tarkkailla ja ihmetellä
tavallisten luonnonkasvien kauneuden lisäksi evoluution periaatteen toteutumista pienoiskoossa.

Suomessa on arviolta 1200 luonnonkasvilajia. Suomen luonnon monimuotoisuus vähenee kuitenkin
nykyisin nopeasti. Syyt siihen ovat moninaiset: rakentaminen, sopivan elinympäristön muuttuminen ja
väheneminen, ilmastonmuutos. Kaikkiaan Suomen putkilokasveista noin 15 % on uhanalaisia.

Noakin Parkki ottaa omalta osaltaan kantaa YK:n luonnon monimuotoisuuden teemavuoteen 2010.

Luonto ja kulttuuri eivät ole toisten vastakohtia vaikka käyvätkin jatkuvaa kaaoksen ja järjestyksen
dialogia keskenään. Mutta, kun kulttuurit ja ihmiset katoavat, kasvit jäävät.

Suuret kiitokset:
Kauppilan taimisto,Inkeri, Jyrki, Arja, Henry
Maisulaiset, Satu, Sami, Eija, Virpi

Armi Laukia on kuvataiteilija ja puutarhuri, parhaillaan hän opiskelee maisemasuunnittelua Hämeen
Ammattikorkeakoulussa, Lepaalla.

Lisätietoja: Titanik-galleria, (02) 233 8372 / info@titanik.fi

* * *
Armi Laukian Noah's Park - Noakin Parkki on osa Titanik-gallerian vuoden 2010 temaattista, tietoa käsittelevää näyttelysarjaa.