::: <<< näyttelyt 2009

ANDRÉANNE FOURNIER

SUMU-residenssi 24.5.–23.7.2009

Balloons & Shrimps –näyttely

Sumu 9.–14.6.2009

Turkulaisen taiteilijajärjestö Arte ry:n Sumu-residenssissä työskentelee kesä-heinäkuun ajan kanadalainen kuvataiteilija Andréanne Fournier. 9.­–14.6.2009 Titanik-gallerian yhteydessä sijaitsevassa Sumun studiossa on esillä Fournierin videoinstallaatio, joka koostuu seinälle projisoiduista animaatioista. Myöhemmin heinäkuussa Fournier järjestää näyttelyn uusista animoiduista piirroksistaan, joita hän on työstänyt residenssinsä aikana Turussa.

Andréanne Fournier kertoo teoksistaan:

”Piirretyistä elokuvista ja leluista tutut, harmittomat hyytelömäiset hahmot ovat erityisesti suunniteltuja lapsille. Niitä pidetään turvallisuuden tunnetta tuottavina ja ne aikaansaavat lapsissa lumouksen tunnetta. Kunnes jossain vaiheessa tämä kiintymys muuttuu kun aikuisen ihmisen näkemys ottaa vallan. Asiaan liittyy jonkinmoista levottomuutta. Nuo purukumin kaltaiset, pehmeät ja joustavat pinnat muuttuvat epämääräisiksi, luuttomiksi ja abstrakteiksi, lähes hirviömäisiksi. Aikuisen ihmisen näkökulma toimii toisin ja ruokkii erilaisia pelkoja; mieleen tulevat oudot ruumiinmuodot, sisä- ja sukupuolielimet.”

”Vapaalla kädellä piirretyissä teoksissani leikittelen esittävän ja ei-esittävän kuvan välimaastossa. Muodot eivät ole sen enempää miellyttäviä kuin suoranaisesti häiritseviäkään ja ne häilyvät jatkuvasti lapsen ja aikuisen ihmisen kuvamaailman välillä. Puoliksi oleminen on minun mielestäni valinta itsessään. Muita vaihtoehtoja on olla lähes-olemassa ja olla kenties-olemassa.”


Andréanne Fournier on valmistunut kuvataiteen maisteriksi Université du Québec à Montréal -yliopistosta ja asuu ja työskentelee Montrealissa, Kanadassa.

Taiteilijajärjestö Arte ry:n Sumu-residenssi tarjoaa ulkomaalaisille mediataiteilijoille 1-3 kuukauden residenssijaksoja Turussa. Sumu keskittyy uusmedian ja nykytaiteen eri muotoihin, kuten ääni- ja videoteoksiin, digitaaliseen taiteeseen ja eri medioita yhdistäviin installaatioihin. Residenssitaiteilijoille tarjotaan majoitus sekä työskentelytilat, ja halutessaan taiteilijat voivat järjestää näyttelyn tai muuta ohjelmaa Titanik-gallerian yhteydessä olevassa studiossa tai muualla Turussa. Åbo Akademi ja Turun Taidemuseo toimivat Sumun yhteistyökumppaneina.