::: <<< näyttelyt 2008

Turun Sanomat 17.11.2008


TS/Riitta Salmi
Arten entiset puheenjohtajat Raimo Aarras (vas.), Kaj Stenvall, Minna Maija Lappalainen, Tiina Vainio ja Kimmo Ojaniemi poseeraavat Lappalaisen teoksen Pitkitetty taival edessä. Takana kurkistaa omakuvassaan Vieno Orre, niin ikään yhdistyksen entinen puheenjohtaja, jo edesmennyt.

Titanikin näyttelyssä Arten entisten puheenjohtajien töitä

Taide, utopia, konflikti ja valta

MATTI LEHTONEN

Titanik-gallerian loppusyksyn näyttelyssä on esillä turkulaisen taiteilijajärjestö Arte ry:n entisten puheenjohtajien teoksia. Mukaan on saatu kaikki Arten entiset puheenjohtajat vuosilta 1960-2006, kolme ensimmäistä tosin postuumisti.

Näyttely on samalla artelaisten Titanikin 20-vuotisjuhlavuoden viimeinen tapahtuma sekä alkusoitto Arten omaan 50-vuotisjuhlaan vuonna 2010.

Suhde valtaan puntarissa

Näyttelyn teemana ovat utopia, konflikti ja valta. Näyttelyn kokoamista edeltäneissä Arten entisten puheenjohtajien keskusteluissa tuli nimittäin esiin pelko siitä, että taide on muuttumassa henkisten sisältöjen viestimisestä rahatalouden välineeksi.

- Teema tosin on varsin väljä, ja ripustuskin on tehty pelkästään esteettisiä näkökohtia eikä mitään teemalinjoja ajatellen, sanoo Kimmo Ojaniemi (puheenjohtaja 1988-89 ja 1994).

Suhde valtaan on ollut Arten olemassaolon kulmakivi ja tärkeä ponnin yhdistyksen perustamiselle.

- Artehan perustettiin vastapooliksi valtaa edustavalle Turun taiteilijayhdistykselle. Siinä missä se edusti valtavirtaa ja vakiintunutta suhdetta esimerkiksi yhteiskunnallisiin päättäjiin, Arte oli marginaalin taiteilijoiden asialla, muistuttaa Kaj Stenvall (pj 1977, 1979-81 ja 1983-86).

Stenvallilta on näyttelyssä upouusi taulu, jossa kovasti Urho Kekkosen näköinen ankka seisoo neuvostoliitonpunaisen taustan edessä. Maalauksen vasemmassa yläkulmassa sirppi ja vasara ovat tutussa paikassaan.

- Teoksen nimi UKK tulee sanoista utopia, konflikti, konkurssi, Stenvall toteaa.

Perustamiselle oli tilausta

Raimo Aarras lukeutuu Arten perustajajäseniin. Hän toimi yhdistyksen puheenjohtajana 1968.

- Arten perustamiselle oli vuonna 1960 tilausta. Muutaman turkulaisen taiteen keskeisen hahmon kuoltua oli käsillä ikäpolven vaihdos ja jonkinlainen vallankumous taidemaailmassa. Uuteen yhdistykseen kutsuttiin 14 jäsentä ja kaikki tulivat mukaan, Aarras kertoo.

Alkuaikaa leimasi kunnianhimo, into päästä esiin. Yhdistyksen ensimmäinen näyttelykin järjestettiin rohkeasti Taidehallissa Helsingissä, ja suhteita ulkomaihin alettiin luoda muun muassa Pohjoismaihin suuntautuneella näyttelykiertueella.

- Ei ryhmä kovin kauan pysynyt koossa. 1970-lukua lähestyttäessä tapahtui taas vaihdos, kun vanhempaa väkeä erosi suurin joukoin, Aarras muistelee.

- Elävän yhdistyksen tunnusmerkki on se, että kuuden-seitsemän vuoden välein uudistutaan, väki vaihtuu, miettii Kimmo Ojaniemi.

Meriitti vasta tulevaisuudessa

Minkälainen meriitti Arten puheenjohtajuus on?

- Enpä tiedä meriitistä. Tähän hommaan saadaan tavallisesti henkilö houkuttelemalla ja uhkailulla. Kovaa työtä tämä on oman taiteellisen työn lisänä. Ehkä se on meriitti sitten joskus tulevaisuudessa, pohtii Arten nykyinen puheenjohtaja Matti Tainio, joka toimii näyttelyn isäntänä.

Hän ei ole mukana näyttelyssä omin teoksin.

Raimo Aarras luonnehtii puheenjohtajan työnkuvaa asiainhoitajaksi, jonka kontolle jäävät monet visaiset neuvottelut ja käytännön järjestelyt.

”Puheenjohtajaksi ryhtyvä joutuu uhraamaan paljon, mutta saa vastineeksi kokemuksia, joita ei ateljeessa kohtaa”, toteaa entinen puheenjohtaja lehdistötiedotteessa.

Yhteisprojektit, Titanik, Jokikatu

Artelaisia ovat vuosien mittaan yhdistäneet useat yhteisprojektit, kuten teemanäyttelyt, joissa ilmaisun rajoja on määritetty yhdessä.

- Se on edistänyt omaa kehitystä ja antanut omaankin työhön lisää pontta pohtii Tiina Vainio (pj 1995).

Artelaisia ovat koonneet yhteen Titanikin ohella myös Jokikadun vanhan tehdaskiinteistön taiteilijatilat, jotka ovat nyt lopullisesti menetetyt.

Kuvataiteilijoiden tilanne ei edelleenkään ole Turussa ruusuinen, eikä ratkaisua ole näköpiirissä lähiaikoina. Kaupunki ei näet ole kyennyt osoittamaan taiteilijoille uusia, käyttökelpoisia tiloja Jokikadun tilalle.

- Porukka on hajaantunut eri paikkoihin. Minä monen muun lailla olen joutunut vuokraamaan työhuoneen yksityisiltä markkinoilta, mikä on taloudellisesti varsin raskasta, Vainio toteaa.

Arte ry:n entisten puheenjohtajien näyttely Titanikissa (Itäinen Rantakatu 8) 7. 12. asti.

Julkaistu 17.11.2008






<<< 2008