SUURI ENSI-ILTA:
KREISI GALLERIA - ENSIMMÄINEN TUOTANTOKAUSI
Titanikissa perjantaina 31.10. klo 16–18
Niin sanottua Titanikin juhlavuoden tilannekomediaa
kuvattiin syksyllä 2007 ja keväällä 2008. Komediasarjan
vakiorooleissa olivat gallerian työntekijät ja
vierailijoina erilaiset kuvitteelliset ja todelliset
hahmot. "Kreisi Galleria" otti aiheensa gallerian
arkipäivästä: vaihtuvista näyttelyistä ja
tapahtumista. Ensimmäisen kauden aiheet vaihtelivat
työhaastattelusta hevikaraokeen ja teknisistä ongelmista
alastonmallin taiteilijajuhlaan.
Halloween-päivänä on Arten jäsenistöllä vihdoin tilaisuus
tutustua ensimmäisen tuotantokauden satoon.
Tule siis Titanikiin perjantaina 31.10. kello 16–18.
Tilaisuudessa esitetään "Kreisi Gallerian" viisi
ensimmäistä jaksoa (jaksot ovat kymmenen minuutin molemmin
puolin, yhteensä n. 50 min). Tilaisuudessa Anneli Nygren
(sarjan ohjaaja ja kuvaaja, joskus myös näyttelijä) kertoo
sarjan taustastaa, ja yleisöllä on tilaisuus paitsi antaa
palautetta myös ideoida jatkoa!
Eli jos olet sitä mieltä että Kreisi Gallerian tuotantoa
pitäisi jatkaa tai ei missään nimessä jatkaa, tai jos
haluat itsekin tulla mukaan (näyttelijäksi, kuvaavajaksi,
käsikirjoitusten tai musiikin tekijäksi tai vaikkapa
lavastajaksi...), niin nyt on elämäsi tilaisuus!
TILAISUUDESSA ESITETÄÄN SEURAAVAT KREISI GALLERIAN JAKSOT:
1. PILOTTI (9 min)
Outo työhaastattelu, outo työpäivä,
mutta lopussa kiitos seisoo: illalla on oikea
heavykaraoke.
2. TEKNIIKAN IHMELAPSIA (9´12´´)
Uusi residenssitaiteilija saapuu Sumuun, mutta"piuhasirkus" on
jälleen ensimmäinen projekti, josta on selviydyttävä,
jotta vierailija voisi esitellä taidettaan.
3. IN NUDA VERITAS (11´15``)
Galleriassa järjestetään piirustustilaisuus, jossa
juhlitaan alastonmallin 10-vuotistaiteilijajuhlaa.
Tilaisuuteen saapuu myös eräs naispuolinen
valokuvataiteilija - mutta onko valokuva todella taidetta?
4. MR.KITTEN GOES TO GALLERY (8´24``)
Anssi Kasitonnin näyttelyyn saapuu kaukaa Runosmäen
kaupunginosasta kissamainen hahmo miehen puvussa, joka
muistuttaa kovasti Kasitonnin omia animaatiohahmoja.
5.KUKA ON ANNELI NYGREN? (14´57´´)
Helmikuussa gallerian valtaa outo näyttely tuntemattomalta
tekijältä, jonka maine elää huhujen ja puolitotuuksien
virrassa.
|