4.6.2007 - 30.6.2007
Romuworkshop
Metalliromusta veistoksia. Sponsorina Ekopaja.
Tapahtumapaikka Raunistulassa sijaitseva iso betonilaatta, lähellä Barker-Teatteria.
Osallistujat:
Jarkko Rantanen, Anne Melin, Mia Kankaala, Pekka Tolonen, Paula Väinämö,
Leena Väntsi, Kerttu Oranen, Milla Broman, Simo Helenius, Timo O. Nenonen,
Reijo Möttönen
|
 |
 
Lehdistötiedote:
Arte ry järjestää kesäkuussa Romuworkshopin Raunistulan siilojen alueella, joka sijaitsee
Konsantien ja Saramäentien kulmassa Raunistulassa lähellä junaraiteita. Kymmenkunta taiteilijaa on jokaisena kesäkuun päivänä tyhjällä betonilaatta-alueella hitsaamassa metalliromusta romutaideveistoksia. Metalliromun on sponsoroinut tapahtumaa varten Kuusakoski Oy ja Turun Ekotori. Paikalliset asukkaat ovat myös käyneet tuomassa nurkistaan metalliromua teoksia varten. Romuworkshopiin osallistujia on kaiken kaikkiaan parikymmentä taiteilijaa, mutta paikan päällä päivisin on ollut tähän saakka 5 – 10 taiteilijaa. Teoksia on jo syntynyt ja niitä on sijoiteltu tyhjälle betonilaatalle. Miljöö on upea juuri hitsaamiseen ja valmista syntyy.
Näyttelypaikka on vielä auki, mutta Ars Nova on ilmaissut kiinnostuksensa teoksia kohtaan ja uudesta pääkirjaston sisäpihasta käydään neuvotteluja.
Lehdistötilaisuus järjestetään Raunistulan siilojen alueella tiistaina klo.13.00. Osa taiteilijoista on läsnä kertomassa omista teoksistaan. Toivotan lehdistön lämpimästi tervetulleeksi paikalle!Alueeseen voi käydä muinakin aikoina ulkopuolella tutustumassa. Taiteilijat ovat paikalla päivisin vaihtelevasti noin kello 16.00 saakka.



|