| Sampsa Sarparannan näyttely ”Viattomuuden aika on ohi” Galleria Titanik 21.7.- 13.8.2006. Avajaiset torstaina 20.7.2006 klo 18-20 |
::: <<< ::: näyttely >>> ::: |
![]() Devils & Dust ( lataa lehdistökuva 300 dpi ) |
Näyttely on kokoelma viime talven ja kuluneen kevään aikana maalattuja öljyvärimaalauksia. Näyttely on jo ehtinyt kiertää tämän vuoden aikana Porvoossa ja Lahdessa nimellä ”Devils and Dust”. Nyt on vuorossa Turku ja sen jälkeen Salo. Turun näyttelyyn on tulossa monta uutta teosta ja niiden myötä näyttely on saanut uuden nimen. Hyvin synkkä ja poliittisesti kantaa ottava kokonaisuus saa uuden ulottuvuuden uusien keväällä maalattujen töiden myötä.
|
![]() Viattomuuden aika on ohi ( lataa lehdistökuva 300 dpi) |
Kantavana teemana näyttelyssä säilyy maailmassa tapahtuva pahuus ja pienen ihmisen, erityisesti naisten ja lasten hätä tuhon ja kuoleman keskellä. Oli kyseessä sitten Sudanin nälkää näkevät tai Leafin tehtaan irtisanotut työntekijät on hätä todellinen. Sampsa Sarparanta s. -73, Salossa. Asuu ja työskentelee perheineen nykyään Perniössä. Opiskelee viimeistä vuotta Kuvataideakatemiassa kuvataiteiden maisteriksi. |