Outi Puron OMA KOTI- näyttely Galleria Titanikissa kutsuu
Sinut ystävinesi, perheinesi, tai muuten vaan yksiksesi
leipomaan piparitaikinasta kolmena sunnuntaina 27.8., 3.9. ja 10.9. kello 13-15.



Yhteisöllinen leivontaperformanssi tarjoaa taikinat, paistouunin ja seurallisen leivontahetken. Tuotokset nautitaan tai säästetään tekijän oman mielen mukaan.
Tuotokset dokumentoidaan ja esitetään loppuvuodesta Aboa Vetus & Ars Novan kahvilatilassa Turun joulukaupunkihankkeen yhteydessä.

Puro on neljän lapsen äiti ja sananmukaisesti leiponut taidetta KOTI- projektiin liittyvien leivontaperformanssien muodossa vuodesta 2001. Näyttelyssä esillä olevassa videoinstallaatiossa esittäytyvät kolme leivontaperformanssia. Leivontaperformanssissa kotona (2001-2002) Puro leipoi perheelleen pullaa vuoden ajan joka sunnuntai, leivontaperformanssissa Helsingin rautatieasemalla (2004) Puro vei keittiönsä rautatieasemalle ja leipoi ohikulkijoille pullaa yhden päivän ajan ja leivontaperformanssissa Kapkaupungissa (2006), Puro matkusti Etelä-Afrikkaan ja leipoi lastensa kanssa pullaa 15 vuotta kadoksissa olleelle eteläafrikkalaiselle ystävälleen.

Projektia ovat tukeneet Suomen Kulttuurirahasto, Taiteen Keskustoimikunta ja
Raisio-yhtymä ja se on osa Puron taiteen tohtorin väitöskirjatyötä Taideteolliselle korkeakoululle.

Nappaa essu,
ota ystävä,
tule ja leivo!!

Taikinaa tarjolla
27.8., 3.9. ja 10.9.
kello 13-15

Leivon. Taikina on paksua ja pehmeää, tuoksuvaa ja venyvää. Nautin kohonneen taikinan käsittelystä. Ilmavana se tursuaa hauskasti sormien välistä. Hyvä, kimmoisa taikina. Tunnen onnistuneeni. Vaikka olen leiponut ties montako kertaa on jokainen kerta ainutlaatuinen ja herkkä epäonnistumaan. Mikään ei ole rasittavampaa kuin epäonnistunut taikina. Se tarttuu veitseen, kun yrittää irrottaa taikinaa sormista. Se tarttuu vesihanaan, kun päästää vettä puhdistaakseen kätensä. Todellinen maanvaiva tuo epäonnistunut taikina. Ja todennäköisesti vain siksi, että jauhoja ei ollut tarpeeksi, tai ajatukset olivat taikinaa tehdessä muualla.

Olen viehättynyt tunteesta, mikä leipomiseen liittyy ja minkä se luo. Vastaleivotun pullan tuoksu koskettaa meitä eri tavoin. Yhden ihana on toisen ällötys. Luin naistenlehdestä vuonna 2000 silloisesta Karpelan Tanjasta, miten hän haluaa olla kahdelle lapsilleen ”pullantuoksuinen äiti”. Meillä oli silloin täsmälleen samanikäiset lapset. Ja minäkin halusin tuoksua pullalle. Nyt minulla on lapsia neljä.

Leipomisessa on sopivasti perinnettä ja nykypäivää. Leikin ruoalla, pullalla ja leipomisella. On mukava yllättää itsensä ja toinen. Kontekstia voi vaihtaa, siirtää jotakin kulunutta yllättävään paikkaan ja katsoa, miten merkitykset muuttuvat. Siinäpä leikkiä.

NELSON- laukut syntyivät Etelä-Afrikassa. Maa on täynnään köyhyyttä- tai käsittämätöntä rikkautta. Ihastuin Kapkaupungissa pienen ompelimon Nelson Mandelan kasvoilla kuvioituun kankaaseen. Piirsin paperille laukun ja kävelin ompelimoon. He lupasivat toteuttaa suunnitelmani kahdessa päivässä. Tilasin budjetilleni sopivat 17 kappaletta kasseja. Se työllisti pienen neljän hengen ompelimon ja minut kahdeksi päiväksi.

Olen leiponut pullaa vuodesta 2001. Näyttelyssä esillä olevassa videoinstallaatiossa leivon kotona (2001-2002), Helsingin rautatieasemalla (2004) ja Etelä-Afrikassa (2006). Afrikassa leivon yhdessä neljän lapseni kanssa 15 vuotta kadoksissa olleelle ystävälleni Dianelle. Diane halusi tietää, mitä pulla merkitsee suomalaisille tai minulle. Videolla Dianen sisko yltyy analysoimaan ruokaa ja sen merkitystä osana rakkautta ja välittämistä ylipäätään.

Minusta on hauskaa leipoa kulahtaneessa t-paidassa ilman esiliinaa. Toisaalta arvostan taitoa, mikä leipomiseen liittyy. Äitini tai mummuni leivonnaiset ovat aina olleet nautintolistani kärkipäässä. Nyt kummatkin isovanhempani ovat kuolleet. Toista mummoani en koskaan ehtinyt tavata. Olen kuitenkin kuullut tarinoita leivonnaisista, herkullisista ruoista, itsetehdyistä makkaroista ja käsinkudotuista matoista. Toinen mummuni halasi tuskin koskaan, mutta ruokapöytä oli täynnään herkkuruokia. Muistan lapsena monesti ihmetelleeni mummuni halaamattomuutta. Ehkä hän osoittikin rakkauttaan ruoalla.

Liedossa 17.8.1006
Outi Puro