::: näyttelyt 2006


MARTIN BRAND

mediataiteen residenssi SUMU
1.9.–28.9.2006

Turku Portraits

keskiviikkona 27.9.2006
klo 17.00, Titanik

Saksalainen taiteilija Martin Brand on tehnyt Turku Portraits videoprojektia kadulla tapaamistaan ihmisistä neljän viikon residenssiperiodinsa ajan. Vuonna 2004 hän teki hieman samantapaisen Pit Bull Germany nimisen projektin; videomuotokuvia teiniikäisistä nuorista, jotka viettivät aikaansa Brandin kotikaupungin Bochumin rautatieasemalla Saksassa. Nuoret kuuluivat erilaisiin ryhmiin, kuten skinheadeihin, punkkareihin, gootteihin ja gabboihin. Projektissa heitä pyydettiin katsomaan kameraan keskittyneesti kahden minuutin ajan. Tästä syntyi monikanavainen videoinstallaatio, jossa kymmenen noin kaksiminuuttista muotokuvaa näytetään kahtena tai neljänä projisointina.
Brand aloitti työskentelynsä Turussa samalla tavalla. Erona aiempaan projektiin on se, että tällä kertaa tietyn ryhmän sijasta hän on keskittynyt kadulla tapaamiinsa tavallisiin ihmisiin. Hän on tehnyt jokaisesta henkilöstä kaksi muotokuvaa, joista toinen on kokovartalokuva ja toinen keskittyy ylävartaloon ja kasvoihin. Muotokuvat näytetään rinnakkain yhdessä projisoinnissa. Filmin nopeutta on muunneltu jokaisen muotokuvan kohdalla niin, että muotokuvan edetessä filmin nopeus lisääntyy. Filmin hidastamisella Brand helpottaa yleisön pääsyä muotokuvaan pintaa syvemmälle.


Keskiviikkona 27.9.2006 klo 17.00 Martin Brand esittelee Turku Portraits projektinsa sekä aiempia teoksiaan galleria Titanikissa.

TERVETULOA!

Martin Brand (s. 1975 Bochum, Saksa)
Martin Brandin teokset ovat videotaiteen ja dokumenttielokuvan välimuotoja. Hänen useasti palkittu videoteoksensa
Breakdance oli mukana useilla kansainvälisillä festivaaleilla ja useissa näyttelyissä. Vuonna 2004 Brand sai Dortmundin kaupungin nuorten taiteilijoiden palkinnon. Vuodesta 2005 lähtien hän on säännöllisesti osallistunut kansainvälisiin ryhmänäyttelyihin videoteoksillaan ja videoinstallaatioillaan. Vuonna 2006 hänet palkittiin NordheinWestfalenin Nuorten taiteilijoiden mediataiteen promootiopalkinnolla. Taiteellisen työnsä ohella Brand opettaa mm. Dortmundin yliopistossa (2003) ja taidekoulu Alanuksessa Bonnin lähettyvillä (2006). Lisätietoja Martin Brandista: www.martinbrand.net

Lisätietoja:
T I T A N I K , projektisihteeri Mailis Saralehto, puh (02) 2338 372, arte@saunalahti.fi • www.arte.fi
Itäinen Rantakatu 8, 20700 TURKU • avoinna: ti-pe12-18 ,la-su 12-16,
vapaa pääsy