<<< näyttelyt 2005 | NÄYTTELY >>>

 

Samassa pöydässä / Titanik Galleria 22.06.2005
 

Arvoisat kutsuvieraat, hyvät artelaiset

Turun kaupungin kulttuurilautakunnan puolesta minulla on ilo onnitella taiteilijayhdistys Artea siitä, että tänä vuonna tulee kuluneeksi 45 vuotta Arte Ry:n perustamisesta. Arte on siis vankasti aikuinen ja jos yhdistyksestä nyt koskaan voi sanoa, myös vankasti keski-ikäinen ja myös sillä tavalla vakiintunut, että Arte on jo pitkään asunut omassa kodissaan. Artea voidaan kuitenkin edelleen pitää nuorena, sillä nuoruuteen kuuluvia kasvukipuja ja uhmaa on edelleen havaittavissa.
Arten ammattimaisuus ja avoimuus on kuitenkin voimakkaasti kehitystä ylläpitävä voima ja tämä pitää myös ikääntyvän yhdistyksen raikkaana ja elämänhaluisena.



Jo varhain Arte ja Turun kaupunki löysivät toisensa. Tänään Arten ja kaupungin liitto on vakiintunut, Arte kuuluu Turun kaupungin kulttuuritoimen 11 vakiintuneeseen kumppaniin. Vakiintuneisuus on saavutettu yhteistyöllä ja toistensa kunnioittamisella. Toistaiseksi tätäkin suhdetta on ylläpidettävä vuotuisella kirjeenvaihdolla, mutta toiveita on, että jatkossa suhde voitaisiin allekirjoitetuin sopimuksin vahvistaa niin että ainakin 3-5 vuotta eteenpäin tiedettäisiin yhteistoiminnan taso. Tämä on perusasia, mutta yhteisiä asioita on tietysti muitakin. Galleria Titanik sekä taiteilijoiden työtilat ovat niistä tärkeimpiä. Titanik on nyt saavuttanut paikkansa ja mediaresidenssikin toteutumassa.
Taiteilijoiden työtilojen osalta pysyvää ratkaisua ei vielä ole saavutettu. Kaupungin luottamushenkilöstön kanta on, että jos ja kun Jokikadun kiinteistö myydään, siinä yhteydessä myös on työtilakysymys ratkaistava. Rohkaisevaa on, että vast´ikään allekirjoitetussa valtuustoryhmien välisessä sopimuksessa vuosille 2005-2008 taiteilijoiden työtilakysymykset ovat ratkaistavien asioiden joukossa.

Arte on valmis myös ottamaan kantaa yhteiskunnan tapahtumiin. Alkuvuodesta alkanut kulttuuripääkaupunkikeskustelu Turku 2011-hankkeesta osoitti artelaisten aktiivisuuden. Henkilökohtaisesti on todettava, että juuri kulttuurilautakuntaan tulleena minua häiritsi se mielipiteitten erilaisuus, joita tämän hankkeen ympärillä silloin liikkui. Ei häiritse enää. Hankkeen kannalta oli välttämätöntä, että tätä keskustelua käytiin ja toivottavasti käydään edelleenkin. On nimittäin selvää, että tämän hankkeen uskottavuus syntyy kaupunkilaisten, kaupungin ja ammattilaisten keskinäisestä vuorovaikutuksesta. Ei kaikkien tarvitse olla samaa mieltä kaikista yksityiskohdista, mutta peruslinjan on oltava selkeä ja tämä peruslinja syntyy vain monipuolisen keskustelun ja vuorovaikutuksen kautta. Sen takia on välttämätöntä, että avointa keskustelua jatkuvasti käydään.

Arten tämän vuoden ohjelmiin on kuulunut sarja "kunnallispolitiikkaa taiteilijoille". Tämä valinta sinällään jo osoittaa Arten aktiivisuutta tarttua kiinnostaviin asioihin. Uskon, että tällä keskustelusarjalla on ollut myös myönteinen päinvastainen vaikutus, "taidetta kunnallispoliitikoille" on toteutunut ainakin jossain määrin samalla kertaa.

Tänään Arte ry on kattanut Titanikiin juhlapöydän. Arte on tämän vuoden alussa nimennyt uusia kunniajäseniä, jotka ovat tämän juhlapöydän rakentaneet. Nämä henkilöt ovat voimakkaasti vaikuttaneet Arteen ja sen gallerian Titanikin alkuaikoihin. Tästä näyttelystä ja yleensä tällaisesta yhteistoiminnasta saa voimakkaan yhteisöllisyyden vaikutelman. Artelaiset vuoronsa mukaisesti kantavat kortensa yhteiseen kekoon ja pitävät yhteisön elävänä. Kerran artelainen aina artelainen lienee tosiasia.

Arvoisat kutsuvieraat, hyvät naiset ja herrat, nauttikaamme tänään Arten juhlapöydän antimista, toivottavasti niin tekevät myös näyttelyn aikana muut turkulaiset ja turistit.

Pekka Ruola
 
 
 <<< näyttelyt 2005 | NÄYTTELY >>>