| <<< 2004 | Puhakka >>>
| Valentova >>> |
lehdistökuvia >>> |
|
ARJA MAARIT PUHAKKA JA PETRA VALENTOVA: UNREACHABLE DISTANCE mielen ja paikassa olemisen kartoittamisesta TITANIK 23.7. - 15.8.2004 Arja Maarit Puhakka >>> on Paraisilla asuva kuvanveistäjä, jonka työskentelytapoihin kuuluu sekä perinteisen kuvanveiston piiriin luettavia teoksia, että eri materiaaleja ennakkoluulottomasti yhdisteleviä installaatioita. Kuvataiteita hän on opiskellut Kankaanpään taidekoulussa, ja syventänyt opintojaan sekä Tallinnan että Prahan Taideakatemioissa. Puhakan töitä on ollut esillä monissa kotimaisissa yksityis- ja yhteisnäyttelyissä vuodesta 1995, ja hän on ollut mukana ulkomaisissa näyttelyissä ja taideprojekteissa mm. Virossa, Tanskassa ja Perussa. Yhteistyö Petra Valentovan kanssa alkoi keväällä 1997, jolloin Puhakka opiskeli kuvanveistoa Prahan Taideakatemiassa. Petra Valentova >>> kuuluu Tšekin tasavallan nuorimpaan taiteilijasukupolveen. Hän valmistui Prahan taideakatemiasta vuonna 2001. Suomeen Petra tutustui ensimmäisen kerran vuonna 1998, jolloin hän opiskeli Kankaanpään taidekoulussa. Kevään 2003 Petra työskenteli Raumalla Lönnströmin taidemuseon taiteilijavierasohjelmassa. (Artist in residence programme of Rauma) ja toteutti yhdessä Puhakan kanssa näyttelyn Identita/Identiteetti. Petra Valentovan työt ovat pääasiassa veistoksia ja suuria julkisiin tiloihin rakennettuja installaatioita. Teokset käsittelevät usein muistia, lapsuuden kokemuksia ja omaa henkilöhistoriaa. Viime aikaisissa töissään hän on käyttänyt uutta mediaa kuten ääntä ja liikkuvaa kuvaa. Petra Valentova on ollut mukana monissa kotimaisissa ja kansainvälisissä näyttelyissä ja taideprojekteissa. Tällä hetkellä hän asuu New Yorkissa, missä hän syventää opintojaan Hunter College of Artissa. ![]() |
Lähtökohdat näyttelylle Tutkimme näyttelyssä mielen syvyyksiä, muistojen harharetkiä ja fyysisen olemisen paikkoja. Sukupolvien identiteettiä eivät nykyaikana määritä kansallisuus tai kotipaikka yhtä vahvasti kuin ennen. Varsinkin nuoret samaistuvat ryhmiin, joiden viitekehykset ovat maailmanlaajuisesti yhteisiä. Tämän kulttuurien maapalloistumisen vuoksi sukupolvilta toisille siirtyvä tieto sekä asuinpaikkojen pysyvyyden luoma turva on katoamassa. Juurettomuus synnyttää halun tutkia omaa menneisyyttä. ![]() Kulttuuri-identiteetti on sidoksissa meistä kunkin henkilökohtaiseen elämään ja taustoihin. Itsensä ja oman identiteetin etsiminen liittyy paljolti myös tämän hetkiseen maailmantilanteeseen ja niihin muutoksiin, joita esimerkiksi Eurooppa käy läpi sekä itsessään että suhteessaan muuhun maailmaan. Tahdomme tässä näyttelyssä tutkia näitä kysymyksiä omista lähtökohdistamme käsin, läpivalaista pientä osaa maapallonlaajuista kulttuuria tšekkiläisin ja suomalaisin silmin. ![]() Teokset ja niissä käytettävät materiaalit sekä näyttely kokonaisuutena sisältävät monia viitteitä henkilöhistoriaamme, suomalaisuuteen, tšekkiläisyyteen ja eurooppalaisuuteen. Jätämme kuitenkin paljon tilaa katsojien omille tulkinnoille. Käytettävien materiaalien kirjo on laaja ja näyttelykokonaisuudessa on mukana sekä installaatioita että erillisiä teoksia. Materiaaleina käytetään mm. punavahaa, murskattua kristallilasia sekä valokuvia ja ääntä. |