<<< | kuvia näyttelystä >>>  
Kalle Turakka Purhonen ja Jatkuva matto. Kuva: Reino Koivula,2002KALLE
TURAKKA PURHONEN

JATKUVA MATTO
 2. - 25. 8. 2002
avajaiset 1.8.2002

 
"Jatkuva matto" on ensimmäinen yksityisnäyttelyni
Helsingin Kuvataideakatemian ulkopuolella.
Nimesin näyttelyn "Jatkuvaksi matoksi" erään näyttelyssä olevan teoksen mukaan, sen tuntuessa luonnehtivan sopivasti esillä olevaa kokonaisuutta.

"Jatkuva" on hyvä määre, sillä näyttelyssä on uusien töiden lisäksi teoksia kahdesta aiemmasta näyttelystä. Esillä olevien töiden tapauksessa tällainen taktiikka tuntuu mielekkäältä; materiaalien kirjon kasvaessa hiljalleen ja rakentamistekniikoiden erikoistuessa. Erilailla erilaiset ja samanlaiset teokset selittävät toisiaan, joten päätös siitä millaisen kokonaisuuden rajaa esille vaikuttaa siihen missä valossa työ näyttäytyy. Erilaiset näyttelytilat suosivat erilaisia ripustuksia.
"Matto" on tässä tapauksessa tietenkin räsymatto ja havainnollistaa teosten syntyä ja olemusta. Räsymattojen kudonta on hienoa perinnettä, jossa hajalle menneet tekstiilit saivat uuden elämän matonkuteina. Vaikka kyseessä oli tarve-esineiden valmistus, oli siinä sellaista esiteollista käsityön hienoutta, josta löytyi tilaa myös yksilölliselle ilmaisulle. Tänä päivänä kierrätettävyyden muututtua itsestäänselvyydestä erilliseksi kansalaishyveeksi, tuntuvat tuollaiset räsymatot erityisen jaloilta esineiltä.

Tämä näyttely keskittyy taiteen tekemiseni haaraan, joka jatkuvasti hamstraa talteen vastaantulevaa mielenkiintoista rojua tai jalostuskelpoiselta tuntuvaa kotitalouden roskaa.

K.T.Purhosen teokset: Vinetto (2002). Lumihiutale (2002) ja Syöty savukala (1999). Kuva: Reino Koivula

 Joskus raaka-aineita täytyy ostaa uutenakin. Teokset löytävät hahmonsa ammentaen plastisesta olemuksestaan sekä sen merkityksistä kulttuurissamme. Yksittäiset työt saavat kulkea minne lystäävät, mutta erityisen tyytyväinen olen jos lopputulos säilyy jollainlailla lähtökohdalleen uskollisena, onnistuu ristivalottamaan arkista inspiraation lähdettään.
Ajattelen mielelläni työtäni eräänlaisena materiaali- tai esinerunoutena - runouden käsitteen tuntuessa miellyttävän väljältä määritelmältä. Painotukset seilaavat enemmän kuvataiteen tradition sisällä tapahtuvasta muotojen, materiaalien ja värien parissa fiilistelystä selkeämmin käsitteelliseen ja ulkomaailmaa kommentoimaan pyrkiviin töihin. Teoksilla on itselleni yleensä aika selkeä sisältö - symboliikka tai jokin käsitteellinen sommitelma - mutta koska tämäntyyppisiin tuttuihin materiaaleihin ihmisillä on yleensä oma yksilöllinen suhtautumisensa, en ala henkilökohtaisia assosiaatioitani sen kummemmin ruotimaan. Toistuvia aiheita ovat syöminen, nautintoaineet, kulutuskulttuuri ja taide.
<<<